Pohdin pitkään mikä näissä viime päivissä olisikaan sen arvoista. Sitten hokasin. Olen muuttanut!!! Taas kerran elämässäni olen tehnyt sen, mistä en pidä laisinkaan. Olisi saattanut luulla tämän olevan helppo nakki, eihän mulla nyt niin paljoa tavaraakaan täällä ole. Ruoatkin olin saanut syötyä jokaista murusta myöten, niin ettei niiltä tiimoiltakaan tullut lisäkanniskeltavaa, paitsi tietty painona vatsassa.
Onneks olin kuitenkin nerokkona ottanut inhokki kengät messiin (siis tätä kohtaa en ihan ymmärrä. Miksi ikinä otin ne rumimmat ja kuluneimmat tänne mukaan???) eli siis olin ollut pakotettu käymään alennusmyynneissä. Sieltähän sitten löyty pari jos toinenkin. Eli mun kantojuhta vain kasvoi kasvamistaan. Tämän lisäksi kuitenkin olin ehtinyt jo nälkiintymisen uhalla ostaa purkinavaajan sekä kuuroutumisen välttämiseksi korvatopseja, ja ihan varmasti jotain muutakin superälykästä olin ostanut.
Rinkan sulkeminen ei ikinä ole ollut yhtä hankalaa, vaivalloista ja hikeä pukkaavaa kuin tänä kauniina tiistai aamuna, kun aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja pakkasta oli mukavat muutama astetta. Rinkan sulkuongelmat ei rajoittunut pelkästään aamulla salilla riehuessa vahingoittuneeseen oikeaan ranteeseen, vaikka se kieltämättä teki siitä mielenkiintoisempaa. Vetoketjut ei vaan ottanut mennäkseen kiinni. Istuin, pompin ja ryttäsin; millään ei tuntunut olevan mitään vaikutusta.
Ihmeen kaupalla sain kaikki tavarat lopulta kasaan. Ja olin valmis lähtemään matkaan. Tavararöykkiöni näytti silloin tältä:
Kannettuani nämä läpi kaupungin oli vastassani uusi haaste: kolkon huoneen syndrooma, Oli siis lähdettävä Ikeaan ostamaan mattoa, peiliä, tyynyä, peittoa, lakanoita... Tein kerrankin oikean ostoslistan, mutta tietysti unohdin sen pöydälle. Syytän siis sitä heräteostoksista, en tosin kadu niitä joten ne oli varmasti piilotettuna listan toiselle puolelle. Tein sen tosin tajuamattani taas. Käyttäydyin aasinomaisesti. Noustessani bussista onnistuin vielä mojovasti pamauttamaan peilin johonkin penkkiin, hyvä minä. Peili ei hajonnut, joten ei tullut sirpaleita eikä sen mukana tulevaa onnea. Olenko siis tuomittu epäonneen Gävlessä?
Lopulta menin ruokakauppaan (ilmeisen nälkäisenä?) ja tuhlasin sinne neljäkymmentä euroa mikä on kaikkien aikojen ennätykseni.
Mielenkiintoinen muuttopäivä päättyi siihen, että jouduin ottamaan erään belgialaisen reppureissaajan uudelle matolleni nukkumaan koska hänkin kärsi rahapulasta. Onneksi tosin sitä löytyi sen verran, että seuraavana päivänä syötiin lounaaksi melkein vegaania pannukakkua. Ja se pannukakku muuten perinteisen rökittikin. Meinasi tulla tenkkapoo kun oikeanlaista uunilevyä ei löytynyt, mutta erikoisen ruotsalaiskämppikseni mummolla oli erikoiset niksit leivinpapereiden asetteluun.
En aijo enää kirjoittaa kalenteriin kirjoita blogiin merkintää. Odotan seuraavaksi inspiraatiota.
