37päivää

Lähiaikoina moni on jaksanut kysellä joko jännittääkö, noo...

Aliisa

Ei toD!
Ajattelin että mun on parempi alottaa tää kirjottaminen, sillä oon noin sata kertaa verbaalisesti lahjattomampi kun Aija. Ei sitten tuu mitään taivaasta tippumista takas kotosalle maapinnalle Aijan kirjotusten jälkeen, haha!! 

Mut siiiiis MITÄ, enään 37 päivää, justhan oli 67 päivää lähtöön?! Eihän sitä vielä oikein tajua että kohta en pääse soittamaan mamalle kun tulee joku murhe tai ongelma vastaan, mut ei mulla parempaa matkaseuraa vois olla kun oma sisko jolle voi sitten tarvittaessa purkaa väsymyksen ja ärsytyksen. Tää reissuhan pasahtaa käyntiin 13.1.2015 mukavalla vuorokauden matkustuksella kohti päämäärää Perthiä. Se mua tässä eniten jännittääkin, koska matkayhtiönä kokomatkan Suomesta Australiaan toimii Malesian airline, vaikka eihän nää vuoden sisällä tapahtuneet lentoonnettomuudet oo lentoyhtiöstä voinut johtua, mutta silti se kummittelee takaraivossa et mitä jos lennetäänkin avaruuteen ja kukaan ei löydä meitä enään?? Ääks!! 
No mut, enhän mä voi valehdella, kyllä mä oon tästä enemmän innoissani kun pienenä siitä että joulupukki tulee aattona tuomaan lahjoja, oon mä niin kauan haaveillu pääseväni pallon toiselle puolelle näkeen mimmonen meininki siellä oikein on! Muutenkin matkustus vietti taitaa kulkee veressä! Onhan siellä ausseissa monta lisämaustetta jotka kans houkuttaa sinne, mut niistä sitten lähempänä sitten.. x) (no siiiss... kuumat pitkälettiset surffipojat esim ja sit toiseks ne kuumat jäbät jotka ei surffaa ja sit...) 


Aija

Ei jännitä. 
Ainakaan vielä. 
Ainakaan tietoisesti.
Okei, mut voin myöntää että ehkä jossain syvällä mun alitajunnan aivonipukoissa jännitän. 
Tosi paljon.

Viikko takaperin näin hassua unta. Siinä unessa olin sukeltelemassa kunnes siihen tuli semmonen leikkisä sahahai ( en tiedä onko sen oikea nimi edes sahahai mutta semmonen hai jolla on saha sen nokkana). Me uitiin sen hain kanssa sulassa sovussa, tutkailtiin toisiamme ystävällismielisesti, kunnes mä tein jotain odottamatonta ja typerää. Yhtäkkiä mä katkasin sen sahan sen nokasta, ja se kosti syömällä mut suihinsa.
Heräsin heti kun se sai mut syötyä. Rupesin ajatella, että onko isän pelottelu yritykset oikeasti tehonnut vai miks menin katselemaan youtubista videoita hakusanalla "shark attack" tai "what to do when shark attacks". 
Onneks opin sieltä kuitenkin että jos hai hyökkää, sitä pitää tähdätä nenään tai silmiin. Sen jälkeen tosin herää kysymys millä haita rupeaisi tökkimään. Haluaisin säilyttää kaikki neljä raajaani, ja harvoin tulee kanneltua atrainta mukanaan. No mutta toivon todella että tälläistä pulmaa ei tosielämässä tule eteeni. Ja jos tulee, toivon sen atraimen olevan mukana.

Eli ehkä vastaus on sittenkin että jännitän.
Jännitän saadaanko me Aliisan kanssa uusia ystäviä, opitaanko me kieltä, ehditäänkö hommata Spotify premium ennen lähtöä, riittääkö rahat, jaksetaanko kantaa meidän rinkkoja, päästäänkö me yhdenkään aallon harjalle, nähdäänkö quokkoa...........

Tässä me nyt sit ollaan, rinkat selässä, fiilistelemässä.

Kohta mennään, ADIOOS