AL

Mä en edes tiedä miten mä alottaisin tän, kaikki tuntuu vaan niin hyvältä ja oikeelta ja onnelliselta että en osaa edes selittää, kaikkien pitäis päästä kokeen se fiilis ko tiettekö tuntuu siltä että kuuluu just tänne ja se mitä tekee on just se oma juttu. Voin sanoa, että se tuntuu ihan hemmetin hyvältä. Tää fiilis iski mulle vasten kasvoja viime yönä noin kello 1.15 kun palasin takasin mun yöpaikkaan. 

Mulla on ollu niin hullunkuriset muutama päivää tässä että itseänikin alkaa jännittämään tämän kirjottaminen. Kaikki alkoi tiistaina kun töissä kun kohtasin Frau pomon joka totesi mulle, Hei Aliisa, musta tuntuu että meijän täytyy vähän keskustella. Tässä vaiheessa revin kauluspaidan kaulusta että aataminomena mahtuu lurpsahtaa takaisin paikalleen. Hiki otsalla hymyilin ja vastasin: Okei. 

'Our hotel is totally overbooked and that's why we need your room.. for this night you will get a hotel room but for tomorrow you need to go to daniels room to sleep. I hope this is okey, after work you have to take all your stuff and housekeeping will set your room ready for guests' 

Jouduin siis evakkoon omasta huoneestani

Alku hämmennyksen jälkeen rupesin miettimään. Ihan cool mutta on yksi pieni mutta.. Danielin kanssa en kyllä kovin mielelläni haluais hengailla. (Hän on siis tämä toinen suomalainen harkkari täällä joka on täysin mun vastakohta, epäystävällinen eikä edes moikkaa ketään ihmisiä töissä, hymyile, saatika puhu mulle, en tiiä miks. Ilkeesti sanottu mutta mitä sitä faktoja kaunistelemaan) 

Töiden jälkeen sulloin siististi rytyssä kaikki vaatteeni ja koko pienen omaisuuteni rinkkaan ja muutamaan muovipussiin, kiikutin tavarani danielin huoneeseen ja lähdin juoksu jalkaa kohti Alexanderinplatzia ja tytyjä ja rooftop barin metsästystä. 

Talon numeroiden aiheuttaneen hämmennyksen jälkeen päädyttiin omasta mielestämme oikeaan osoitteeseen mutta edessämme oli kauppakeskus. Wtf, me haluttiin rooftop bar. Kuljettiin monet liukuportaat yrittäessämme päästä mahdollisimman korkealle, tässä vaiheessa mielessä kävi käydä ostamassa kaupasta vaan kaljat ja mennä parkkihallin reunalle ja vuolà, 'rooftop bar' kuitenkin saanan kanssa kuultuamme tämän kyseisen paikan nimen heti tajuttiin alhaalla olevan opastukset sinne, Deck 5, hissi ylimpään kerrokseen ja siinä se oli. Biitsi, kauppakeskuksen katolla. Wow!

Siellä sitten aloin leikittelemään ajatuksella hmm, mulla on kyllä keskiviikko ja torstai vapaa, mitä jos varaisinkin hostellin lähempää keskustaa jolloin voisin kerrankin hengailla myöhempään ulkona. Loistava idea, vaikka itse sanonkin. Tunti tästä ajatusleikistä mulla oli sänkyvaraus tehty ja myös seura seuraavalle illalle valmis nautittavaksi. 

Vaikkakin sain tarjouksen jo ainakin viikon hotlalla oleskelleelta armeijajäbältä että voin kyllä nukkua hänen huoneessaan, hänellä on ylimääräinen sänky mitä ei käytä mutta tässä vaiheessa totesin oman suunnitelman olevan huomattavasti parempi vaihtoehto.  

Keskiviikko päivä alkoi ravitsevalla aamupalalla jonka jälkeen mun oli määrä hengailla Pinon kanssa. Kuitenkin häntä ei kuulunu paikkaan ja aikaan mikä oltiin sovittu. Odottelin puoli tuntia jonka jälkeen puhelin soi. Outo saksalainen numero mutta vastaan. Siellä oli Pino. 

A: 'Moi'

P: 'It's Pino'

A: 'Where are you?'

P: 'At hellersdorfs station, I have a problem, could you come here'

Kohteeseen päästyäni vastassa on hieman kärttyinen ihmis olento, kysyn mikä on vialla. 'Someone stole my wallet' ja kaiken kukkuraksi hänen puhelimesta oli loppunut creditti ja tästä syystä joutui pyytämään kolikoita ohikulkijoilta jotta pystyi soittamaan mulle yleisestä puhelimesta. 

Siinä me sitten oltiin ja siitä lähti plan A plan B plan C suunnittelut ja ympäri berliiniä pankeissa juokseminen. Lyhykäisyydessään jopa plan D ja En pilalle meno, ainakin 60kilometrin ja 5tunnin jälkeen tunnelma oli kohtalaisen kireä. Ja tunsin iloa päästessäni syömään ja lähtemään kohti rauhallista hostelliani. 

Hostellille päästyäni en ensin ollut varma päädyinkö sinne sittenkään. Sairaan mukava respamuju kuitenkin sano mun olevan ihan oikeessa paikassa ja arvas vielä olevani mä heti kun menin sisälle. Ensivaikutelma: quite hippie. Nimittäin, ainut ihminen (kotkottavien kanojen lisäksi) silmissäni ja korvissani oli pitkähiuksinen poika löysissä vaatteissa paistattelemassa päivää yksin riipputuolissa soittaen huuliharppua. Ajatukseni; 'cool, it's only a hippie but I like it' 

Ilta vietettiin Anniinan ja Marin kanssa hackescher marktin puistossa, spreen rannalla pelaillen pelikorteilla, puisto oli täynnä ihmisistä ja katusoittajista. Sain kutsun laulamaan karaokea sunnuntaina, vaikka en ollutkaan ihan tämän Fuatin tyyppiä vaan mari, mutta kuitenkin fiksuuteni brexteriä kohtaan, nauruni, silmäni ja ajatukseni maailmasta vaikuttivat hänet ja hetken päästä sainkin häneltä hyviä neuvoja välttää emo-feelings. Jälkeenpäin ajateltuna hänen sanat oli hirmu fiksuja, jos joku ei pidä susta juuri tollaisena kun sä oot ja aiheuttaa vaan negatiivista ilmapiiriä koittamalla muuttaa sua tai sun ajatuksia ja mielipiteitä eikä arvosta sua niin se ei ole ihminen kuka sun elämässä pitäis olla, sillon sun täytyy sanoa että fuck you ja olla ihmisten kanssa jotka saa sut tuntemaan itsesi kauniiks, fiksuks ja onnelliseks. Koska onnellisuus on tärkeintä, ja sen suhteen täytyy osata olla myös itsekäs ja tehdä asioita mistä itse nauttii. Fuat oli hirmu hauska, ja tulikin vähän väliä takasin piristämään ja rupattelemaan syvällisiä.

Kellon lyödessä 00.00 olimme kreuz burgerissa odottamassa mun bataattiranskalaisia vaikkakin puol tuntia aikasemmin käytiin syömässä hervottomat halloum-falafel taskut. Väsymys iski ja päätettiin kukin matkata nukkumaan. 

Hetken marin kanssa jo luultuamme olevamme myös osa pub tour jengiä ja yrittäessämme coolisti sopeutua joukkoon ja seurata jengiä todettiin jättävämme sen seuraavaan kertaan. Fiksu idea. 

Hostellille päästyäni ajattelin suuntaavani nukkumaan, kuitenkin sänkyni oli varattu. Hmm, menenkö viereen nukkumaan? Mitä teen? Missä nukun? Sohvalla? Kuitenkin menin kysymään pihalla henganneilta tyypeiltä whats up, my bed is taken, is here any stuff? Ei ollut mutta suomalainen tyttö kyllä, funtsittiin ja tajuttiin sen sängyn alla olevan tyhjä peti kun sen kamu vaihto huonetta. That's mine. Jengi vaikutti niin hauskalta että vaihdoin mielipidettäni nukkumisesta ja päätin mennä istumaan ja liittymään chilliin seuraan. Loistava idea.

Seuraavat 2 tuntia istuttiin pihalla ruotsalaisen Simonin ja Amerikkalaisen, tai siis, San fransiscolaisen Aronin kanssa  ja käytiin mielenkiintoisia keskusteluita muunmuassa ruotsin ja suomenkieliopista, siitä miten kaikki päädyttiin samasta syystä juuri kyseiseen hostelliin vaikka toisessa lähempänä keskustaa olevassa olisi ollut myös tilaa, poliitikasta, heittoistuin wcistä nousuveden aikaan, siitä miksi Aron oli niin fiksu, nuuskasta, miten ihminen kestää olla 100 asteisessa saunassa, yolo jutuista, voiko ruotsissa todellakin kite-surffata (onko aija sittenkään ruotsissa...?), suomalaisten oudosta tavasta puhua ruotsia, matkustelusta, tulevaisuuden lapsistamme ja amerikkalaisten mc donaldsista. Kuulin myös mielenkiintoisia ja jännittäviä tarinoita muunmuassa Simonin edellisestä illasta jolloin hän oli jo mainitulla pub tourilla ja niin humalassa että ei päässyt viimeiseen baariin saakka, ja kuinka joku mies seurasi häntä ja yritti myydä kaikkea mahdollista. Hän sanoi ettei ole ikinä ollut niin peloissaan ennen ja tästä syystä ymmärsi hyvin pelkoni liikkua pieneneä suomalaisena vaaleahiuksisena tyttönä yksin pimeillä kaduilla.

Ihan kaikkiin emme löytäneet vastauksia mutta muutamaan tärkeinpään kyllä. Elikkä miksi Aron on niin fiksu? HÄN ON 32 VUOTIAS?????? Ja lyhyellä matikalla todettiin että onneksi siis simonilla on vielä 4 vuotta aikaa kehittää aivojaan ja mulla jopa 11vuotta?! Elikkä kyllä musta joku ylijumala vielä taitaa tulla. Ja myös siihen että todella, meille vai teille on ehdottomasti tärkein suomalainen kysymys mikä tarvitsee osata. Tähän löytyi monta eri teoriaa. 

Kello kolme tuntui hyvältä ajalta sanoa että oli kiva tutustua; hyvää yötä. En saanut heti unta sillä aloin vain ajattelemaan kuinka ikävöinkään reissaamista, hostelleissa asumista, jokapäivä  uusiin ihmisiin tutustumista, mielenkiintoisia keskusteluita ja sitä yhteenkuuluvuuden tunnetta. Kaikki ikään, sukupuoleen, seksuaaliseen suuntautumiseen tai vaikkapa uskontoon katsomatta ovat yhtä perhettä ja kaikilla on yksi intohimo, reppureissaaminen ja eläminen. 

Se on asia mikä tekee mut hirmu onnelliseksi ja mielessä onkin jo monta uutta reissua. Ja mikä tekee reissaamisesta vielä parempaa, tekemällä, kokemalla ja jakamalla asiat sun parhaan ystävän kanssa joka mun tapauksessa tällähetkellä suppailee ja löpertelee ruotsia Malmön rannalla ja ootankin että pääsen taas Aijan kanssa laittaan reput selkään ja lähtemään kohti tuntematonta. Vaikkakin pakko myöntää, yksin oli myös hirmu mukavaa vaikka siitä oon joskus sanonutkin että en ehkä pystyis reissata yksin mutta viimeyön jälkeen taidan olla eri mieltä. Musta on tullut rohkea. 

Ilmoitusasia: 

Tämän postauksen kirjoitti 500euroa köyhempi Aliisa Maaret Aakula, sillä kyseinen tyyppi, myös kopsuksi tai alluksi kutsuttava ihminen on ruvennut täällä ihan hurjaksi ja osti itselleen etuketäis synttärilahjan. Nimittäin jo hetken himotun kameran!!! 

Mä syytän vaan ja ainostaan Berliiniä. Tää kaupunki sekottaa ihmisen pään, tää on niin kaunis ja vallottava. Joten tsemppiä vaan teille jotka viikon päästä suuntaatte tänne iskän bileisiin :p 

Kuvia ette myt just saa koska tästä tuli niin hirmu pitkä. Niiden aika on myöhemmin.