Muutamat kyyneleet piti muodonvuoksi tirauttaa, ja suunnistaa kohti boardingia. Kentällä kaikki meni mallikkaasti, onnistuin välttämään Marimekon liikkeessä kaikki heräteostokset ja auttaessani kanssamatkustajiani digitaalisten härveleiden käytössä, suomalaisen järösti en saanut kuulla pientä ja ytimekästä sanaa; kiitos.
Tulenkohan kaipaamaan tätä tylystely kulttuuria yhtä paljon kuin kunnon karjalanpiirakoita ja laktoositonta juustoa?
Fiilis tällä hetkellä on kymppi kautta kymppi. Jännittää en taida enää osata (taino, katsotaan vaihtuuko mieli huomen aamulla kun yritän epätoivosena etsiä jotakuta kenen kanssa mennä syömään). Koneeseen kun pääsin pienien rappusten kiinnitysongelmien jälkeen, kuulin ihanan hyväntuulista musiikkia. Ehkä musiikki oli laitettu lallattelemaan sen kunniaksi, että ensimmäistä kertaa elämässäni olin ensimmäinen joka pääsi lipuntarkastuksesta lipumaan konetta kohti. Olipa euforinen tunne. Toivun vieläkin tästä tunne suuresta tunne hyökyaallosta.
Dude, you missed a spot!!!!
Ojoi. Tällä kertaa ei tarvinut jakaa tätä herkkua Pepiitan kanssa.
Pakko myös lisätä, että mulla oli kyllä aivan super ihana viikonloppu. Ystävät, perhe ja pitsabileet. En tähän hätään kyllä keksi mitään sen parempaa. Rummikubin mestaruuskisat valitettavasti kyllä siirtyi kesäkisoiksi, mutta hyvää ja hauskaa jaksaa aina odottaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti