Yllättäen matkalla kekkerien keskiöön saan mun buddyltä viestin kysyen joko oon päässyt muuttamaan. Vastaan en. Johon en osannut odottaa seuraavanlaista vastausta; bileet on mun tulevassa kodissa. Aika kuumottavaa. Millanen kämppä, millaset kämppikset, onko se Sätran virallinen bilekämppä... Hmmmm.
Vastauksen ensimmäiseen sain, awesome. Enpä ikinä ole niin siistissä ja normaalikämppää lähentelevässä opiskelijaboksissa asunutkaan. Vessakin oli super hygieenin, tai siis toinen niistä, molempia en ehtinyt kokeilla.
Kahteen jälkimmäiseen kysymykseen vastaus onkin vaikeampi. Ainut tyyppi kuka sielä nyt ilmeisesti asui oli espanjalainen, jolla ei ollut aikaa kuin kuulumisien vaihtamiseen, syynä juomapelien intenssiivisyys. Ja pohdinta bilekämpästä jäi selviäväksi tulevaisuuteen.
Ihmiset oli tosi mukavia. Espanjalaisia oli tosi paljon ja suurinosa niistä jäikin vielä mysteerien peittoon, mutta saksalaisista mä niin tykkään. Tekis mieli ottaa kaikkia poskista kiinni ja puristaa. Ne on jotenkin hellyyttäviä, myös silloin kun juomalasina toimii lakkahillopurkki. Nutellapurkille annettiin hengähdystauko ja samana päivänä syödyksi saadulle hillopurkille mahdollisuus. Kansi on myös inventionkeksijän mukaan hyvä säilyttää, jolloin saa juomat turvallisesti läiskyttämättä perille vaikka kävelisi metsäpolkuilla ja epämääräisten esteiden yli.
Belgialaiset on myös hauskoja. Illan päätteeks päädyttiin mennä kahden belgun, yhen rankun ja suopan (se olin minä) kanssa pelaamaan bilistä koska opiskelijabileisiin täällä ei pääse kuin oikeat opiskelijat. Kolme opiskelijaa, kaks kortillista ja niistä kahesta vaan yks halus niille jatkoille. Eikä sekään enää bilispeleille päästyn jälkeen. Olis kyllä pitäny asettaa kamera pyörimään, sillä osa meidän suorituksista oli kyllä ikuistamisen arvosia.
Aamulla taas heräsin kinukkikaverini banaanipaahtiksen mussutukseen. Eikä se tajunnu ees siinä vaiheessa lopettaa kun pitelen sormia korvissani. Kostoksi avasin ikkunan, ja tämä minulle nimetön kiinalainen tyttö(vai poika, en ihan satavarmaksi osaa sanoa) joutui kaivaa toppatakkinsa esiin. Ah, näitä dormiasumisen hyviä puolia.
Ainut kuva minkä viimeseltä vuorokaudelta löysin. Kuvassa esiintyy suloinen vanha mies kitaran kanssa kirjastossa. Olin myyty.
Ens bileistä otan muutakin todistusaineistoa kuin kävelymatkalta, ja syy kävelyynhän oli mun pihiys. Hehe. Mutta todistin huippu navigaattoritaitoni taitoni siihen asti, kunnes epäloogiset numeroinnit alkoi haitata meidän elämäämme. Perhanan pinnmovägen 23.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti