Suomen päässä matkaa hidasti kommervenkkiset bussiaikataulut, jotka yllättivät aikatauluja etukäteen lukemattoman matkaajan. Koneen laskeuduttua matkaa hidastikin ihan muunlaiset seikat, nimittäin me itse.
Ehdittiin jo hyvän aikaa naureskella etelänmaalaiselle kulttuurille, ja sille kuinka heidän kymmenen minuuttia vastaa meille kolmeakymmentäviittä. Mutta ei. Vaikka osittainhan tämä kyllä pitää paikkaansa, sillä Esther ei ollut ajallaan, se on vain pieni sivujuonne tässä tarinassa.
Koneen rullaillessa kiitoradalta pysähdyspaikalle päätin ottaa puhelimeni lentotilan pois päältä. Näytölle ilmestyy muiden ilmoitusten lisäksi muutama viesti ihanalta ex-työkaveriltani Estheriltä kysyen kumpaan terminaaliin saavumme. Aliisa vastaa suorilta T1. Minä epäilen. Vastaamme silti Aliisan tietokapatiseetilla olevan infon pohjalta.
Viimeisenä koneesta ulkona, mutta silti ensimmäisenä lentokentän ovista sisään kävelleenä ohjasin joukkomme matkatavarahihnojen ohitse odotteluaulaan. Tarkkaavaisina tyttöinä observoimme ympäristöämme kävellessämme, ja tulimme tulokseen, että olemme sanoneet Estherille kahdesta vaihtoehdosta nimenomaan sen väärän.
Täytyi siis äkkiä korjata tämä erhe:
"She was so wrong"
"Blame her"
"It's terminal 1"
"Hahahhahahahhshahh"
Viesti saatiin tarpeeksi nopeasti perille, ja ystävämme oikealle terminaalille. Loistavaa. Hauskaa. Kivaa. Näemme jälleen yli vuoden erossa olon jäljiltä. Muutama minuutti enää. Jihuu.
Minuutithan tunnetusti muuttuvat tunneiksi. Niin kävi tässäkin tarinassa. Kuten tässä jo aikaisemmin puimme kulttuurierojemme erilaista ajantajua, odottelimme hyvän kärsiväisyyden omaavina ihmisinä kaikessa rauhassa nauttien auringon paisteesta. Tosin vähän väliä jouduimme puikkelehtia pakoon tupakoitsijoita sisätiloihin, sillä jokainen oviaukko oli pyhitetty tälle paheelliselle toiminnalle.
Sitten Esther ilmoittaa olevansa kohteessa. Hienoa. Missä tarkalleen? Seuratkaa kylttejä busseille. Tässä on takseja vieressä. Olen tällaisen katoksen alla. Jos katsotte ylhäältä niin olen täällä keskellä kaikkea. Täällä ihan päädyssä. Näetkö?
Öööööö en. Siis missä? Mitä tarkoitat ylhäällä, missä on katoksessa, miksi ei nyt tajuta.
Nähdään sisällä Jamaican luona. Selvä selvä. Helppoa. Hyvä.
Kyseisen kahvilan edustalla seistessä aikaa riitti ihmeltäväksi kaikennäköiseen, muun muassa järkyttävän kokoiseen kylttiin jonka mukaan olemme terminaalissa kaksi. Repesimme niin suureen nauruun, että käytävät kaikuvat varmaan vieläkin.
Selvisipähän syy siihen, miksei tarkat kuvailumme ympärillämme olevista asioista tuntuneet kohtaavan sitten millään. Lentokenttäbussi alle ja kohti toista terminaalia.
Kaikki tämä olikin vain ensimakua tulevaan. Askelmittarimme nimittäin raikuivat riemusta, sillä harhaankävelymme toivat meille ties kuinka monta lisäkilometriä mittariin. Olimme aina hukassa. Aina. Siis aivan jokainen kerta. Varsinkin jos paikallisoppaamme oli joukkojenjohtajana. Kerran pelästyimme kävelleemme kolme varttia ympypää, mutta se olikin onneksi vain täysin identtisen näköinen ravintola.
Löysimme kuitenkin paljon. Paljon sellaista, jota en osannut odottaakaan:
-Hostellimme oli coolein kaikista. Tiedossa olevien sisällä sijaitsevien ramppien lisäksi, siellä oli myös helmi kattoterassi, suloisin vanhus papparainen tietokoneella ja super älykkäät lokerikot. Ne toimi kuin ruotsinlaivan hyttikortit. Paitsi että ne toimi. Niin älykästä.
-Henkilö joka on jenkeistä voi olla myös nimeltään hellu, tai siis Helena, mutta hellu kun hellu. Hän myös paljasti vain viidellä prosentilla amerikkalaisista olevan passit. Se maa kuulostaa koko ajan hullumalta ja hullummalta.
-Aliisa vois osallistua beerpongin maailman mestaruuskisoihin. Tai futiksen. Voittaa jenkit mennen tullen molemmissa, myös silloin kun pelit käydään skeittailijoiden suosikki spotilla lasten minipallolla.
-Chileläiset ei pidä ristiseiskaa pelien aatelina, samaan aikaan voi pelata hyvin chakkiakin puhelimesta. Tai kävästä noutamassa perinteiset iltapunkut, jotka tavataan juoda kahvimukeista.
-Kahdeksan henkisessä dormissa paikka oven vieressä ei ole paras. Varsinkaan jos jengi päättää ravata läpi yön kaappinsa ja yleistentilojen väliä. Tai jos huono olo yllättää ja yö menee oksennellessa, se saattaa oven viereen kuulua.
-Myslit ja murot voi ihan hyvin syödä appelsiinimehulla kasvimaidon sijasta.
-Kissabaarit voi pysyä pystyssä myös ilman kissoja. Ja hamppari voi mitä ilmeisemmin olla vegaaninen vaikka seitsemästä täytteestä kolme on eläinperättömiä.
-Kaupungin kauneimmalta auringonlasku spotilta voi löytää hauskoja kinukkeja. Kaikkien harmiksi nauhuria ei ehditty kaivaa esille ajoissa kun tuli illan ainoan vitsin paikka, tai kameraa silloin kun Aija kaatui selälleen yrittäessään istua kallion kielekkeelle ihailemasn maisemia.
-Kolme kiloa mandariineja saattaa olla liioittelua yhdeksän ja puolen tunnin kestävälle lentomatkalle.
Muutaman tunnin kuluessa päästään tosiaan treenailemaan opittuja espanjalaisia lausahduksia, joista freisiä "oj papi" vältetään sitten viimeiseen asti. Onneksi nauhurilta löytyy espanjaksi auki selitettynä tärkeimmät; eli mitä on vegaaninen ruoka ja kysymys paljon se maksaa. Nyt on reissun onnistuminen taattu.
Hyvä et ruikkarit maistui <3 t. mami
VastaaPoista