Päätin siis maanantaina yllätys vapaapäiväni kunniaksi aloittaa aamuni asettamalla nettiselaimeni privat-modeen ja näppäilemällä skyscannerin nettisivut (vaihteeksi) hakukoneeni kohteeksi. Kööpenhamina-Berliini. Sormet ristissä toivoin äkkilähdön suovan halvat hinnat, mutta turhaan. Se ei ole halpaa. Ei edes sinne päin. Yritin etsiä matkoja äkkilähtö palstoilta, mutta ne olisivat johdattaneet minut aurinkomatkoille etelään. En minä nyt sinne saata lähteä, en halua nenäni kuoriutuvan enää yhtään enempää.
Junavihaajana (okei aika karu lauselma, mutta syytän vr:ää) en halunnut lähteä päätä pahkaa junailemaan. Hehe.
Okei, siis todellisuudessa tämä vaihtoehto ei ollut kovasti halpempi, kätevämpi, nopeampi, parempi ja ja ja... verrattuna kalliisiin lentoihin, jolloin päätin pitää tätäkin vielä iltapäivään asti harkinnassa.
KUNNES
Pyöräilessäni coolisti pitkin Malmöön katuja puoliksi ruostuneella pyörälläni, jo harkiten ostaa Aliisalle syntymäpäivä lahjaksi longboardin koin valaistuksen. Flixbus. Tämä vihreä kaunokainen seisoa möllötti päärautatieaseman välittömässä läheisyydessä kuin odottaen minun huomaavan hänet.
Okei, välitarinan aika. Olin jo täysin valmistautunut aloittamaan kyselykierroksen skeittikauppoihin, heti ovesta astuessani mennessäni haastattelemaan niiden cooleja skeittipoikamyyjiä löytääkseni sen oikean laudan. Laitoin jopa ripsiväriä, joka on nykypäivä suuri harvinaisuus elämässäni. Toisin sanoen niin käy vain juhlapäivinä. Mutta ehkä mun täytyy nyt keksiä uusi juoni, että voin mennä höpöttämään kyseisille tyypeille ilman että vaikutan hullulta.
Mutta. Nyt pois tästä sivujuonteesta. Ja takaisin oikeaan tarinaan. Päätin siis heti siltä seisomalta tarkistaa bussien hinnat Malmöstä Berliiniin. Koin hämmentäviä hetkiä. Tämä oli vaihtoehdoista talous ystävällisin. Loistavaa. Ihanaa. Huippua. Nyt vain pitää päättää kumman lahjoista Aliisa haluaa. Minut vai laudan?
Soittelin äidille sekä isille, toivoen suoraa vastausta hyvillä perusteilla miksi juuri jompi kumpi pomppaisi vaihtoehdoista edukseen. Pohdin ja poljin, pohdin ja poljin. Aloin varmistua siitä että Aliisa ilahtusi nähdessään minut, eikä haluisi enää yhtään enää kannettavaa rinkkaansa (sillä noin joka kerta puhuessani hänen kanssaan on hän kerennyt ostaa uusia vaatekappaleita. Hienoja vaatteita. Vaatteita jotka mä haluan. Prkl)
Vastaus oli siis selvä. Minun oli suorastaan pakko lähteä taas Saksan maalle.
Tuumasta toimeen. Ennen kun huomasinkaan olin jo äidin avustuksella selvittänyt Aliisan kuvioita ja aikatauluja, varannut omat lippuni, käynyt syömässä falafelirullan sekä joogannut päivän kolmannen joogasessioni. Reppu pakattiin kevyesti, jonka jälkeen matka saattoikin alkaa.
Vaikkei bussissa ehkä maailman parhaita yöunia saa vietettyä, niin herätessä näkymät kuitenkin ovat aivan hintansa väärtiset. Varsinkin jos istuu kakskerroksisen bussin yläkerran eturivissä kaikkein oikeanpuoleisimmalla paikalla, mennen-ja tullen. Muahhahahahhahahah.
Perille Saksaan siis päästiin. Tarkennettuna Länsi-Berliinin puolelle lähelle ensimmäisen matkani hotellia, jonka läheisyydestä en ois ikinä odottanu löytäväni niin karmivaa metropysäkkiä. Astuessani alas tunneliin sielä haisi j ä r kyyttävä pissan lemu, joka ei tuottanut ihmetystä alkaessani katselemaan ympärilleni. Kodittomia joka puolella. Osa pedeistä oli tyhjinä, toisissa heräiltiin uuteen päivään ja viimeisissä vielä koisittiin. En löytänyt edes mistä saa ostettua lippua tai päästyä itse varsinaiseen metroon, sillä kaikki kyltit oltiin peitetty sottaisilla graffiteilla. Päätin siis kävelyn viereisellä metropysäkille olevan helpoin ratkaisu. Olinhan onneksi tarkkasilmäisenä tyttönä bongannut sen olevan aivan bussiaseman lähellä matkatessamme vielä dubbeldeckerillä.
Miljoonapäisen ranskalaislauman, jumittavien lippuautomaattien, toimimattomien korttien, satasen seteliä heiluttelevien tyttöjen, tylyn kukkamyyjän, monen metronvaihdoksen, saksaksi kysyttyjen kysymysten, sillan toisella puolella sijaitsevan bussin etsimisen, väärällä pysäkillä pois hyppäämisen (ja takaisin tulon kuskin ystävällisesti mutta työhönsä kyllästyneesti kertoen jääväni muutaman pysäkin liian aikaisin pois kyydistä) sekä jännittävän kävelymatkan pysäkiltä Hotel Müggelseen aamupalasaliin jälkeen olin kohteessa.
Kello oli jo hieman yli 10. Manasin. Olisin halunnut keretä paikalle vielä aamupala salin ollessa pullollaan, esittäen olevani vain normaali asiakas. Sitten Aliisa oli tullut kysymään haluanko kahvia, normeihinsa tottuen, huomatessaan tarkemmin katsottuna sen olevan minä. Tämän jälkeen vuorossa olisi ollut vetiset silmät ja lause "Mitä sä täällä teet?".
Myöhässä ollessani minulle ei tarjoiltu kahvia enkä nähnyt täyttä salia. Vain yhden tarjoilijapojan (joka osottautui Beniksi), muutaman vieraan myöhäisellä tiistaiaamun aamupalalla sekä naisen tyhjentämässä koreaa ruokatarjontaa.
"Ist Aliisa hier?"
"Ja"
Tämän jälkeen edessäni seisookin hämmentynyt Kopoankka.
"Mitä sä täällä teet?"
Tulin konferenssiin
Tulin syömään
Tulin haistelemaan järvituulia
Tulin tapaamaan joulupukkia
........
No mitäköhän mä siellä teen? En ainakaan tullut onnittelemaan seuraavana päivänä vuosia täyttävää lemppari matkustuspartneriani. Ainakaan sitä joka tottelee nimeä Aliisa ja on syntynyt ilmeisen suuren (päätellen äidin perhechättiin lähettämän kuvan perusteella) hiuskerrastuman kanssa.
Vaihdettiin muutamat sanat, jonka jälkeen sain Aliisan kämpän avaimet käteeni.
"Se on sitten vähän likanen"
Tietäen Aliisan nykyisen siisteystason odotin vähän sottaista huonetta, joka näyttää likaselta lähinnä väärien mittasuhteidensa vuoksi (liian vähän tilaa, aivan liikaa tavaraa). Mutta ei. Kun vihdoin löysin perille jouduin ottamaan oikein valokuvia siitä mikä minua edessä odottikaan. Kaaos.
Sotku.
Sekasorto.
Veikkaan ettei huonetta ole siivottu kertaakaan sitten toukokuun viimeisen päivän. Kertaakaan.
Muutaman tunnin nokosten, hämmentävän jäätelön hakureissun, hukkumisen hotellin uumeniin, makaroni- vs ruma autokortti vertailun sekä Lushin uutuus hiustuotteiden testailun jälkeen päästiin matkaan. Päämääränä tällä kertaa Warschauerstraße, hampparit, skeittiparkki, kauppareissu Kaiseriin sekä sisään kirjautuminen Sunflower-hostelliin.
Tää purilainen meni mun syömien kärkikastiin. Maapähkinäkastike yhdistettynä tofuun sai sen maistumaan aivan tempehiltä, josta mä oon nyt viimesen kuukauden haaveillu vähintään joka toinen päivä. MP 88/5
Illan hämärtäessä kokoonnuimme Aliisan kamujen kanssa meidän hostellille. Ajateltiin että mennään käymään mun kämppisUKpoikien kehumaan HappyHouriin ja venaillessa istuskella viereisessä puistossa juoden omat juomat pois. Juttu alkoi luistaa niinkin hyvin, että pian huomattiin iloisen tunnin jo päättyneen. Sehän ei Saksassa haittaa ketään, sillä kaljaa saa muualtakin ja olihan se jo ehkä aika mennä ihmisten ilmoille.
Iltaan mahtu ainakin tämmösiä sattumia:
-Kiitos ei huumeille
-Aika kiihkeän näköistä nuoleskelua huumediilerin kanssa
-Halailua puhelimen ryöstäjän kanssa
-Halpaa kaljaa
-Valokuvakoppi
-Hidasta päätöksentekoa
-Vaikeuksia ylittää silta
-Keskustelua jokaisen vastaantulijan kanssa
-Kaks synttärisankaria
-Liekkishotti
-Ryhmän hajautuminen
-Vyön reijän hukkuminen
-Snägäri
-Saksan puhumista
-Naurua
-Itkemistä
-Kieltäytyminen enää ikinä puhumasta saksaa
-Jack Sparrow:n isoisä
-Epäonnistunut ruotsalaishuijjaus
-Awesome ulkoilma baari
-Hieno paitanen skeittipoika (ja hänen baarista pois kävely)
-Liian kova musiikki
-Pössyttelyä
-Kylmyyttä
-Shotteja
-Tyhmä reikäpeli
-Venäläinen kakkupala
-Taksi tuijottelua
-Kaikkien löytyminen omista sängyistä aamulla (myös erään s-kirjaimella alkavan)
-Parhaat paardit sitten hetkeen!!!!!!!
Selvittiin kuitenkin hyvissä ajoin neljän aikaan nukkumaan, vaikka kerran palattiinkin jo punkista kadulle kuulessamme siellä kuulu Pinon ja Benin kinastelua. Aliisa hyvänä nasaretilaisena oli heti tulossa sovittelemaan tilannetta, ja ryntäsi paikalle ilman kenkiä.
Pinosta pitäis tulla kyllä valokuvaaja. Tässä hänen parasta antiaan:
Mutta muistakaa hän ei pidä siitä että hänelle näyttää keskisormea.
Vähien yöunien jälkeen matka saikin taas jatkua. Eihän tänne nyt sentään nukkumaan tultu. Nyt oli aika oikeaan juhlaan. Nyt oli Aliisan oikeiden syntymäpäivien aika!!!!!!!!! Wuhuuu. Hän on päivässä vanhennut taas vuoden.
Ja mehän tiedetään miten vuosia juhlitaan. Se tapahtuu syömällä.
Perinteistä poiketen Aliisa ei saanut laulua, aamupalaa tai lahjaa sänkyyn. Osittain johtuen siitä, ettei sankaria löytynyt hänen sängystään aamulla kun hiivin salakavalasti heidän dorminsa ovista sisään. Sekä osittain siitä syystä että Aliisa oli edellisenä yönä syönyt kakun, jonka olin hänelle suunnitellut ostaa.
Lopulta kun ei päivänkalua vessa- ja suihkuetsinnöistäkään huolimatta löytynyt päätin soittaa.
"Haloo missä oot?"
"Mä oon täällä kaupassa. Mä kävin jo suihkussa ja kaikkee. Join jo pullon vettäkin."
"Häh?"
"Joo heräsin jo joskus kasin jälkeen!"
"Käytitkö muute sitä tyynyliinaa pyyhkeenä?"
"Hahhah joo!! Oli sika hyvä. Vois pölliä sen ja alkaa käyttää joka päivä."
Päättömän rattikkamatkailun ensimmäinen etappi.
Luovuttajat me...... Mutta teetä otettiin lisää.
Lopulta löysimme tiemme Aliisan valitsemalle puuroaamupalalle.
Jonka jälkeen söimme jotain hauskaa (ja tosi makeeta) tikkupullaa sokerikaneli kuoritteella.
Seuraavana vuorossa olikin burgerit, jotka oli aivan hyviä mutta vain aivan. En rupeaisi ylistämään, laitetaan se hullun kiireen ja yhden ainoan työskentelevän työntekijän piikkiin. Ei silloin kerkeä joka burgerin kohdalla ruveta hifistelemään.
Sokerina (todellakin sokerina) pohjalla oli kakkubuffet.
Bussimatkailu on ihan avartavaa, vaikka viime yönä saikin odotella tunnin ulkona odotettua pidempään.
MUTTA
Se ei haittaa, koska mulla oli niin mielettömän hauska miniloma etten muista toista. Kiitos kiitos kiitos Aliisa ja kaikki muut. Tuun varmasti takasin, ja sit mennään uudestaan ulos haistelemaan Berliinin tuulia!!!!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti