+40

Nyt ollaan taas netin äärellä.

Nyt ensinnäkin voidaan sanoa olleemme Indoissa, eikä pelkästään turistirytällä Balilla. Nimittäin keskiviikosta perjantaihin oltiin saarella jonka nimi on Nusa Lembongan, ja siinä sivussa kävästiin Nusa Ceningan (jouduttiin ajaa sinne skoottereilla superkuumottavaa, vanhaa ja kapeaa siltaa pitkin).

Keskiviikko aamuna meidän oli tarkoitus hypätä hitaaseen ja halpaan veneeseen, jolla olisi mennyt tunnista puoleen toista olla perillä Lembonganilla. Erehdyksissämme sitten myönsimme taksikuskille ettemme olleet varanneet lippuja etukäteen, jolloin hän ajoikin meidät ystävänsä yrityksen luo. Tämä yritys oli kaikkea muuta kuin halpa ja hidas, perillä 25 minuutissa ja hintaa ruhtinaalliset 300 000Rp. 

Emme suostuneet näin koviin hintoihin ja sanoimme jatkavamme matkaa. Pian herra juoksee peräämme ja kysyy meidän parasta hintaamme, saimme naurut osaksemme. No eipä mennyt aikaakaan kun herra on taas luonamme ja saamme kaikkia mielyttävän hinnan sovittua. Antti kertoi, että mitä nopeammin ensimmäiset kaupat sovitaan sitä onnekkaampi (vai menestyksekkäämpi, en nyt aivan muista) päivästä tulee, näin ainakin kaikki balilaiset uskovat.

Niinhän siinä sitten kävikin, pitkään olimme keskenämme venettä odottamassa, kunnes huomasimme sen olevan täynnä (kiinalaisia, mutta kuitenki).

Oli se meillekkin onni hypätä sen veneen kyytiin, matka sujui niin nopeasti ja näppärästi. Tosin aloin hieman pelätä rinkkojemme tippumista veteen kyydin ollessa hieman pomppuista ja tavaroiden sijaitessa katolla ilmeisesti ilman köyditystä. Saimme kassimme kuivina takaisin ja siitä sitten alkoi majapaikan etsiminen paratiisisaarelta. Lopulta löysimme näppärällä paikalla ja halvalla hinnalla varustetun söpön homestay-paikan. 

Ensimmäisenä päivänä emme uskaltaneet ottaa skoottereita allemme, vaan valitsimme mielummin pyörät. Siitä sitte lähdettiin liikkeelle teille tuntemattomille ja päädyimme pohjoispäädyn Mangrove-metsille, jossa käännyimme ympäri ja yritimme löytää tiemme Mushroom Bayhin. Sitä emme kuitenkaan löytäneet, toisin kuin hikeä. Paikalliset ovat varmaan yökkineet meidän viiheltäessä ohi, sillä olimme yltä päältä märät eikä se johtunut pelkästä sadekuurosta. 

Toisena päivänä uskallettiin sitten vihdoin vuokrata ne skootterit, mitä meille ollaan yritetty tarjota jo ensimmäisestä hetkestä alkaen kun Indonesiaan saavuimme. Se olikin hauskaa ja paljon nopeampaa kuin pyöräily. Aliisa ja Antti ajoivat, jolloin minä pystyin keskittyi vain maisemien katseluun ja hampaiden puristamiseen jännittäessäni kapeilla teillä autojen tullessa vastaan. Pyörillä ollessamme liikkeessä näimme kolarin, jossa skobailija törmäsi autoilijaan ja en halunnut samaa kohtaloa meille. 

Sen takia myös ignoorasimme vuokraajamamman kommentin siitä ettei meidän tarvitse käyttää kypäröitä, sillä Lembonganilla ei kuulemma ole poliiseja. Jouduimme painottamaan hänelle haluavamme potat päähän. 

Oli aivan hyvä ratkaisu laittaa potat päähän (jotka tosin eivät olisi auttaneet mitään lentäessämme yli niiden ollessa niin löysiä), sillä emme aivan ilman kolareita matkallamme pärjänneet. Olimme menossa Dream Beachilta takaisin Mushroom Bayhin hakemaan karttaa joka mystisesti hukkui johonkin matkanvarrella, jolloin vastaamme ajoi auto. Aliisa inhoaa kun hänen ajamistaan arvostellaan, joten olin päättänyt olla kommentoimatta. Tällä kertaa olisi ehkä pitänyt sanoa jotain. Yhtäkkiä huomaamme flipfloppini olevan osissa, pikkuvarpaani veressä ja parkkeeratun skootterin osittain teiden välissä olevassa leveässä railassa. 

Noh, kaikki selvisi hengissä ja kielimuurin takia emme osanneet kommunikoida toisen mopon omistajien kanssa kuin eleillä joten jatkoimme pian matkaamme. Ajeltiin saari aikalailla ympäri. Matkan varrella löydettiin paljon sulosia (ja yksi ihan riesaksi asti muodostunut) koiranpentuja, paljon leväviljelmiä ja huonoja snorklauspaikkoja.

Nyt olemme vaihtaneet maisemaa Nusa Lembonganilta Balin Ubudiin. Eilen satoi vettä niin paljon että matkamme Sanurista Ubudiin kesti yli tunnin. Kadut vain tulvi ja kuskia rupesi tuskastuttamaan loputon matka, sekä niin alhainen hinta minkä onnistuimme sopia. Onneksi lopulta hänkin alkoi hymyillä antaessamme kiitokseksi Eric Aakulan Friday night- albumin, mistä hän oli ilmeisen mieleissään. 

Sateen lakatessa (sekä meidän irroittaessamme nokkamme yllättävän nopeasta wifistä) matkasimme etsimään sadetakkeja. Niitä takkeja joita pohdimme ostavamme jo Australian puolella "Käydään huomenna ostaan" "Käydään huomenna ostaan". Ei ikinä saatu aikaseksi, ja täällä vihdoin ollessamme sadekauden keskellä niitä ei tahdo löytyä mistään. Päädyttiin siis lopulta Monkey Forestiin. 

En yhtään ihmettele että apinat ja ihmiset ovat sukua keskenään, niin fiksuja ne otukset olivat. Availivat kasseja, varastelivat banaaneja ja poseerasivat valokuville. Mulle ne kyllä vaan näytteli hampaita kun taisin vähän panikoida niiden hyökätessä kohti.

Mun sydämmen sykkimättä niille, Aliisa ja Antti sai mennä keskenään sinne uudestaan sillä mä jäin vatsavaivojen kouriin sängyn pohjalle. Nyt saan kuunnella niiden hehkutusta myös siitä kuinka hyvällä jalkahierojalla ne oli käynyt.